Neulojan elämää

Tällä kertaa ei ole yhtäkään kuvaa vaan kysymys teille lukijoille.

Olen neulonut pienen ikäni kaikenlaista, enimmäkseen erinlaisia neulepaitoja.
 Ensimmäinen neulepaitani oli vaalenpunaisesta, tipun keltaisesta

ja mintunvihreästä langasta. Paksuja puuvillalankoja.

Ihan helppo ohje..ja kummallista muistan sen

vieläkin niin hyvin. Eli neljä kerrosta ainaoikeaa joka värillä vuorollaan.

Olin niin ylpeä viikkiluokkalainen siinä hienossa paidassa. Hihat olivat kyllä hieman

venyneet, haittasi koulutunnilla kirjoittamista,
 mutta se neulottu löysyys sopi niin

hyvin 80-luvulle.

Nykyään neuloessa on sellainen tunne kun monella muullakin bloggaajalla

tuntuu olevan, 'oota mä neulon vielä tän kierroksen'.

Hassua kuinka siihen jääkään koukkuun.

Neulominen on paha kierre, vai voitteko yhtyä seuraavaan:

Kun tekee oikean kierroksen, on pakko neuloa sen jälkeen

se nurjakin ettei seuraavalla kerralla tarvitse aloittaa ensin nurjaa kierrosta.

Mutta ootapa vaan, kun nurja on valmis, haluaa ihan välttämättä neuloa sen oikean,

helpomman, tai muuten vaan kivemman kierroksen,

jonka aikana tulee taas näkyvää jälkeä.

Tämän kierteen kanssa saattaa mennä hyvinkin kauan, kunnes huomaa,

että muiden asioiden kanssa tulee turhankin kiire.

Aina on kuitenkin aikaa parille kierrokselle,
 mutta mitenkä se riittää tälle ¨kierteelle¨.
No, voisihan sitä neuloa pyöröpuikoilla niin ei olisi ns. nurjia.
Mutta silloin pökrääntyy koko systeemistä ja tuntuu, että
puikot ovat kuin kasvaneet kiinni;, vain käsien jatko.
Hihoja muuten tehdään kaksi kerralla, ettei tarvii
tarkistaa koko ajan, että mitenkäs
se muuten menikään ja missä poikkesin??
Ja yhden sukanhan pitäisi valmistua parissa tunnissa,
niin ne vanhat tekijät kertovat.
Kiitos sinulle joka jaksoit tämän lukea ja kerro
mikä sinua koukuttaa niin ettei puikot irtoa somista sormistasi
silloin kun olisi aika jollekin muulle?!
Onko kanttia kommentoida?