lauantaina, joulukuuta 31, 2011

Vuoden viimeiset

Sukka-asiaa




Sukat kirjasta Suloisimmat sukat
Malli Angee



torstaina, joulukuuta 29, 2011

Jotain valmista

Ei paljon valmistu käsityö saralla.
Jatkuva vesisade tuntuu luissa ja
ytimissä.
Sitten vielä näytän teille maailman surkeimpia kuvia.
Tämä on Drops muskat langasta. Ohje on Novitan
kevät 2009 lehdestä ja alkuperäinen
toteutus on Tennessee langasta.
Tämän tein ystävälleni.
Lankaa tarvitsi ohjeen mukaiset 300g.
Yhdet sukatkin taas vaihteeksi
ja jämäkeristä kämmekkäät.
Tämä on Dropsin Fabelia 100 g.
Ihme juttu mutta toinen kerä oli 'eri päin'.
Sukat neuloin kärjestä. Piti
tehdä toisetkin tällä
tavalla, jos vaikka ohje painuisi jonnekin
aivolohkoon pysyväksi muistikuvaksi.



maanantaina, joulukuuta 05, 2011

Joka paikan käsityöt

Kun istuu autossa, odotushuoneessa tai
kurssilla, pitää saada tehdä jotain.
Isoja käsitöitä ei viiti joka paikkaan raahata.
Kokeilinpa minäkin siis sukkaa
kärjestä aloittaen.
Lanka on Zeldan värjäämää...Fabel pohjana.
Vaikka vartta olisikin voinut neuloa niin pitkään
kun lankaa riittää, niin päädyin täydentämään
kämmekäs varastoani.
Olen nimittäin hukannut yhden jos toisenkin parin.
Näitä neulon jalkahoidossa..hih.


lauantaina, marraskuuta 19, 2011

Perussukkaa

Perussukathan nämä.
Lanka on Reggia Sockenmonsteria.
Lahjaksi ystävälle.
Enempää ei nyt jaksa kirjoitella...
juuri messuilta tulleena.


perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Talven varalle

Nykyään tuntuu, että talvisemmat neuleet
on niin varalle.
Ensimmäiset yöpakkaset oli täällä tällä viikolla,
sellaiset että auton ikkunoitakin sai
raaputella.
Rannekkeet on ollut jo kovassa
käytössä.
Ihan perustavaraa kääntyvillä reunoilla ja yritin
tehdä mahdollisimman tykö.
Onnistui ihan mukavasti. Tein puikoilla 2,5/65g
Tuubin tein puikoilla nro 4, epätasaista kun mikä
mutta eiköhän se lämmitä. Lankaa meni jotain vajaa
250g. Lanka on Dropsin alpakkaa. Tiedä
sitten milloin tätä tarttee. Vielä ainkin on liian lämmintä.
Tuubissa on parissa kohtaa tommonen
palmikko jonka keskellä on nyppy.
Varauduttu siis on, tulkoon talvi!


perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Sukat on sillä makkaralla

Ylipolvensukat
Novitan sukkalehdestä
Lankana Novitan Nalle
Lankaa meni 250g, tein 10 cm pidemmät kun 
ohjeessa.

maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Palmikkojakku

Paljon ei viime aikoina ole mitään valmistunut.
Tämä vielä ehti lokakuun puolelle sentäs.
Eli Palmikkojakku Karisma langasta.
Lankaa meni 600g kokoon XL.
Ohjeen mukaan (drops 115-1) lankaa olisi pitänyt
mennä pitkähihaiseen 650g.
 Hauska ykistyiskohta muuten yksinkertaisessa neuleessa
on nämä etukappaleiden kiilat.




perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Jämälanka projekti

Jotain täytyy tehdä jatkuvasti kasvavalle
lankavarastolle....


 Lanka-arkun uumenista kaivetut
Tennesee langat muutti muotoaan.
500 grammaa vähemmän
varastoitavaa.
Tämä menee lahjaksi eräälle
joka ihastui tekeleeseen.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2011

Kauluri

Lanka: Drops Baby Merino 50g
Ei ihan niin monella mallikerralla kun ohjeessa.

lauantaina, syyskuuta 17, 2011

Pyöröjakku

Olikin kiva virkata pitkästä aikaa...
Ihan kunnon vaatetta ittelle.
Ohje on Dropsin 132-2.
Ohjeen lanka on Nepal, mutta minulle
liian karheaa joten valitsin langaksi
Dropsin Parisin joka on tiheyksiltään
ja metrimääriltään aivan sama.


Mun kuvat on niin surkeita, että tässä siis Dropsin
sivuilta kuva neuleesta.
Lankaa meni 500 g kokoon L.