Ylhäältä alas

On tosi kivaa kun tulee uusia tuulia neulomiseen.

Silloin kun minun neulominen

alkoi,oli vuosi 1984... kait.

Lankoja oli vain Novitalta

ja Sokos taisi olla ainut kauppa mistä sitä sai täällä Keski-Suomessa.

Ikää minulla oli vasta 12 v joten voihan 

olla, että muutakin tarjontaa saattoi olla,

mutta tämä tyttö pääsi lankakaupoille

vain sinne minne vietiin.

Silloin kun aloitin, neulottiin paksuja, isoja neulepaitoja.

Eka neulepaita oli pelkkää oikeaa, neljä kerrosta aina värillään, minttu, vaaleanpunainen ja keltainen.

Puuvillainen, niin muotineule että!

Kyllä sitä vain oli ylpeä viikkiluokkalainen omatekemässä paidassa.

Tusina jos toinen valmistui jo ennen peruskoulusta pääsyä.

Neulominen on vain niin kivaa.

Neuloin joka välitunnin minkä sisällä sai olla, käytävän lattialla istuessa.

 Lukiossa jopa tunneillakin jos opettaja siihen luvan antoi.

Myös kauppis meni niin neuloen että..

Hyviä muistoja on paljon neulomisesta.

*****

Nyt sitten on uudet haasteet.

On silmukkamerkit ja kaikki muu ihmeellinen :o)

Nyt neulotaan ylhäältä alas.

Jep Jep.

Mutta kyllä on vähän vastaansanomistakin.

 Hienoa merinovillaa

kun neuloo näin niin alkuun on niin ihanaa..

Sitten kun aloitat hihan siihen jo valmiiseen etu-takakappaleeseen

niin koko käsityö pyörii hyrrää sylissä,

voi huomata, että valmistuva neule on kuin monta

vuotta käytetty, nukkainen, nuhruinen.

Uusi, mutta jo neuloessa kaluttu loppuun.

Niinpä minä kaivoin minun toisella luokalla

tehdyn käsityöpussin esiin

ja laitoin käsityöni siihen.

Hyrrävaikutelma on kivasti muuttunut

sellaiseksi, etten koko neulomisen ajan sure

lopputuloksen nuhraantumista!

Ensin mietin jopa muovipussia. Pyörisi ihan

itsestään sylissä, mutta onhan tämä nyt nostalgisen hieno

juttu käyttää vanhaa, ihan itse ompelemaani

käsityöpussia kouluajoilta.

On siinä sitä kitkaa kyllä vähän, mutta enköhän sen kestä

***

Tosin on tässä ylhäältä alas neulomisessa toinenkin vika.

Neule painaa, ei meinaa meitsin vanhenevat olkapäät 

jaksaa painoa ja vääntöä.

Eli ennemmin taidan neuloa vanhanaikaisesti.

Esim tämä neuletakki ei tehnyt toteutusvaiheessa yhtään kipuja

olkapäihin. Kappaleet tehty siis niin vanhanaikasesti.(kai se pitää sanoa

näin nykyään)

Alhaalta ylös omina kappaleina ja sillei lopuksi koottu yhteen.

Sivusaumat tuovat minusta ryhtiä aina

neuleisiin, jos niistä haluaa oikeasti pitkäikäsiä.

***

Nyt tekeillä oleva neule

muistuttaa olkapää kivuista 

joita sain kun tein Gem Stonea.

**

Niinpä

kivat kepeät huivit jatkavat

varmaan esittelyään täällä.

Jotain tahdon neuloa, 

mutta kevyitä kiitos!

Mielipiteitä?? Kuinka ja mitä jaksat neuloa?

Neulojan elämää II

Kun paljon neuloo, niin pitää tehdä joitakin sääntöjä.

Tässä minun sääntöni.

 

1. Älä aloita uutta työtä, ennen kuin tekeillä oleva

on valmis.

Eli langat on päätelty ja valmis työ on käytössä.

2.Älä osta lankoja.

Tästä voi joskus joustaa säännöillä;

a) niiden pitää olla todella halpoja

b) sinulla on niihin jo malli jonka toteutat ja se

tulee todella tarpeeseen, mielummin jollekin 

toiselle joka sinulta on tätä nimenomaista

neuletta tällä langalla toivonut ja

sinun on tarve toteuttaa tämä toive

viipymättä.

c) et vain voi  mitenkään

päästä näistä langoista ohi menettämättä

monen yön tärkeätä unikiintiötä.

3. Vältä muita lankahirmuja ollessasi 

lähietäisyydellä lankoja joita voit ostaa. Tämä 

on tarttuva tauti.

4. Muista aina sanonta (jonka joku 

ymmärtämätön, yleensä mies sanoo ja 

tämä muuten sopii muihinkin hankinoihin)

'Mutta tarviit sää?'

5. Jos käyt läpi lankavarastoasi ja

löydät lankoja joita ei pitänytkään olla olemassa

olet ylittänyt jo itsesikin.

Kyllä neulojan pitää sentään varastonsa tuntea!

6. Älä neulo sellaista mitä et koskaan käytä tai 

kukaan muukaan ei sitä osaa käyttää.

Olisiko tähän vielä muuta hyvää lisättävää??

Neulojan elämää

Tällä kertaa ei ole yhtäkään kuvaa vaan kysymys teille lukijoille.

Olen neulonut pienen ikäni kaikenlaista, enimmäkseen erinlaisia neulepaitoja.
 Ensimmäinen neulepaitani oli vaalenpunaisesta, tipun keltaisesta

ja mintunvihreästä langasta. Paksuja puuvillalankoja.

Ihan helppo ohje..ja kummallista muistan sen

vieläkin niin hyvin. Eli neljä kerrosta ainaoikeaa joka värillä vuorollaan.

Olin niin ylpeä viikkiluokkalainen siinä hienossa paidassa. Hihat olivat kyllä hieman

venyneet, haittasi koulutunnilla kirjoittamista,
 mutta se neulottu löysyys sopi niin

hyvin 80-luvulle.

Nykyään neuloessa on sellainen tunne kun monella muullakin bloggaajalla

tuntuu olevan, 'oota mä neulon vielä tän kierroksen'.

Hassua kuinka siihen jääkään koukkuun.

Neulominen on paha kierre, vai voitteko yhtyä seuraavaan:

Kun tekee oikean kierroksen, on pakko neuloa sen jälkeen

se nurjakin ettei seuraavalla kerralla tarvitse aloittaa ensin nurjaa kierrosta.

Mutta ootapa vaan, kun nurja on valmis, haluaa ihan välttämättä neuloa sen oikean,

helpomman, tai muuten vaan kivemman kierroksen,

jonka aikana tulee taas näkyvää jälkeä.

Tämän kierteen kanssa saattaa mennä hyvinkin kauan, kunnes huomaa,

että muiden asioiden kanssa tulee turhankin kiire.

Aina on kuitenkin aikaa parille kierrokselle,
 mutta mitenkä se riittää tälle ¨kierteelle¨.
No, voisihan sitä neuloa pyöröpuikoilla niin ei olisi ns. nurjia.
Mutta silloin pökrääntyy koko systeemistä ja tuntuu, että
puikot ovat kuin kasvaneet kiinni;, vain käsien jatko.
Hihoja muuten tehdään kaksi kerralla, ettei tarvii
tarkistaa koko ajan, että mitenkäs
se muuten menikään ja missä poikkesin??
Ja yhden sukanhan pitäisi valmistua parissa tunnissa,
niin ne vanhat tekijät kertovat.
Kiitos sinulle joka jaksoit tämän lukea ja kerro
mikä sinua koukuttaa niin ettei puikot irtoa somista sormistasi
silloin kun olisi aika jollekin muulle?!
Onko kanttia kommentoida?