2/25/2011

Neulojan neuroosi, sairausluokitus Z2oikyht

Potilas on hajamielinen ja harhainen.
Hänen katseensa vaeltelee seinillä ja
hän mumisee kuin laskien jotain.
Hänen sormensa vääntyilevät 
tuskaisesti, avainkuin jotain
puuttuisi.
Hän on tullut potilaakseni
oman lääkärin kautta.
Viime viikkoinen paha
niveltulehdus kummassakin
ranteessa ei ole parantunut
ja omalääkäri epäilee mielen järkkymisestä
johtuvaa ahdistusta esteeksi paranemiselle.
Keskusteltuani potilaan kanssa olen
samaa mieltä.
Hän ei halua hyväksyä olevansa
sairas. Hän haluaisi neuloa ja myöntää
tehneensäkin tätä jos vain mitenkään
siihen on viime viikkoina pystynyt.
Koska neulominen on ollut useita viikkoja
kielletty, on hän etsinyt toissijaista
tyydytystä monista lankakaupoista
ja nettiliikkeistä.
Lisäksi innokas neuleblogien 
seuraaminen on heikentänyt
paranemista.
Altistuminen langoille ja toisten
käsitöille aiheuttaa harhaisuutta ja suurta ahdistuneisuutta.
Havaittavissa on lähes
katkeruutta toisten onnistumisille.
Suuri lankavarasto ei auta asiaa.
Varasto on kasvanut viime aikoina
huomattavasti ja tästä on seurannut pahaa
mieltä ja ehkä myös omantunnon pistoja. 
Hoitona suosittelen ulkoilua
ja liikuntaa, ehkäpä
uusi liikunnallinen ympäristö
auttaisi unohtamaan 
pakkomielteisen käsitöiden teon hetkeksi.
Käsityöharrastus pitää saada takaisin omalle 
paikalleen, pois elämän tärkeimmältä
sijalta.
Hyvää viikonloppua kaikille teille neurootikoille!!
Terveisin yksi sairastunut.

2 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Oikein neurootikkovapaata viikonloppua sinulle:) T. tartunnan saanut

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen pahasti sairastunut tuohon tautiin.
Pitäisi varmaan harkita vieroitusta :)
Mukavaa viikonloppua Sinulle !