Hattukokeilut

Mulle tuli pienen pätkän Suuri Käsityökerholehti,

jossa tämän ohje oli numerossa 10/2010.

Tykästyin heti tähän klassiseen malliin.

Otin ja tilasin juuri oikeat langatkin.

Huovuttamista en ollut ennen kokeillut.

Isopäinen kun olen niin yleensä

kaikki hatut tahtoo olla pieniä..

niin kuin tämäkin lopulta, nyyh.

Taisipa olla ainutkertainen

kokemus tämä

huovutus minulle.

Hattu kuitenkin löysi

uuden omistajan, joten loppu hyvin

kaikki hyvin.

Päätin kuitenkin vielä yrittää

pelastaa tämän pään

tuulelta ja tuiskulta.

Lopputulos oli tämä iän ikuisen vanha malli

jota on vuosien varrella ollut

vaikka missä lehdessä.

Nyt se on mm. kirjassa Myssystä Sukkiin.

Tämä mahtuu päähän!

Tuossa noita villasia neuloessa tulin

myös siihen tulokseen, että

vaikka kuinka haluaisin

jostain ihanan pehmeästä

villasta neuloa, niin ei käy.

Otsani loistaa kun

punainen katuvalo

hetkisen villaa hyväiltyään.

Joten tässä monen kauhuksi, 100% polyakryyli.

Näin talvella epäilen ettei sen hiki-

ominaisuus niin haittaa varsinkin

kun se päässäpi on.

Mitä lie Lidlin halpislankaa,

mutta kaunis kiilto siinä on.

Ensimmäinen hatusta kuulemani kommentti oli

että se näyttää ihan

nougat jäätelöltä.

Neulojan elämää

Tällä kertaa ei ole yhtäkään kuvaa vaan kysymys teille lukijoille.

Olen neulonut pienen ikäni kaikenlaista, enimmäkseen erinlaisia neulepaitoja.
 Ensimmäinen neulepaitani oli vaalenpunaisesta, tipun keltaisesta

ja mintunvihreästä langasta. Paksuja puuvillalankoja.

Ihan helppo ohje..ja kummallista muistan sen

vieläkin niin hyvin. Eli neljä kerrosta ainaoikeaa joka värillä vuorollaan.

Olin niin ylpeä viikkiluokkalainen siinä hienossa paidassa. Hihat olivat kyllä hieman

venyneet, haittasi koulutunnilla kirjoittamista,
 mutta se neulottu löysyys sopi niin

hyvin 80-luvulle.

Nykyään neuloessa on sellainen tunne kun monella muullakin bloggaajalla

tuntuu olevan, 'oota mä neulon vielä tän kierroksen'.

Hassua kuinka siihen jääkään koukkuun.

Neulominen on paha kierre, vai voitteko yhtyä seuraavaan:

Kun tekee oikean kierroksen, on pakko neuloa sen jälkeen

se nurjakin ettei seuraavalla kerralla tarvitse aloittaa ensin nurjaa kierrosta.

Mutta ootapa vaan, kun nurja on valmis, haluaa ihan välttämättä neuloa sen oikean,

helpomman, tai muuten vaan kivemman kierroksen,

jonka aikana tulee taas näkyvää jälkeä.

Tämän kierteen kanssa saattaa mennä hyvinkin kauan, kunnes huomaa,

että muiden asioiden kanssa tulee turhankin kiire.

Aina on kuitenkin aikaa parille kierrokselle,
 mutta mitenkä se riittää tälle ¨kierteelle¨.
No, voisihan sitä neuloa pyöröpuikoilla niin ei olisi ns. nurjia.
Mutta silloin pökrääntyy koko systeemistä ja tuntuu, että
puikot ovat kuin kasvaneet kiinni;, vain käsien jatko.
Hihoja muuten tehdään kaksi kerralla, ettei tarvii
tarkistaa koko ajan, että mitenkäs
se muuten menikään ja missä poikkesin??
Ja yhden sukanhan pitäisi valmistua parissa tunnissa,
niin ne vanhat tekijät kertovat.
Kiitos sinulle joka jaksoit tämän lukea ja kerro
mikä sinua koukuttaa niin ettei puikot irtoa somista sormistasi
silloin kun olisi aika jollekin muulle?!
Onko kanttia kommentoida?

Sukat

Nyt mullakin on

Kalajoki sukat.

Tämä on ainut
kirjoitetussa
muodossa oleva

sukkamalli

johon olen tykästynyt.

Yleensä teen sukkia kuten

äit on opettanu.